Olen itse nyt 24-vuotias ja valmistun tässä kuussa yliopistosta maisteriksi. Yliopistosta valmistumisen lisäksi muutimme äskettäin poikaystäväni kanssa yhteiseen asuntoon. En ole koskaan ennen asunut kenenkään kanssa, paitsi lapsuudessa perheen kanssa. Viimeiset viisi vuotta asuin yksin. Joten muutto saman katon alle on ollut myös iso muutos elämässäni. Elämässäni on siis tapahtunut paljon isoja muutoksia samaan aikaan, joka on ollut omalla tavallaan kuormittavaa, vaikka muutokset ovatkin olleet kivoja. Isot elämänmuutokset ovat saaneet minut miettimään paljon sitä, mitä haluan tehdä, millaista arkea ja elämää haluan elää.
Murrosikäisenä oli vielä lapsi ja oli selvää, mitä tekee. Ensin käydään peruskoulu, jonka jälkeen suoritetaan toisen asteen koulutus, jonka jälkeen mennään korkeakouluun. Murrosiässä vanhemmat lateli säännöt ja asetti rajat. Vanhemmat piti yllä kotia ja huolen säännöllisestä ruokarytmistä. Mutta parikymppisenä tästä kaikesta tulee huolehtia itse. Vastuun määrä kasvaa valtavasti, kun muuttaa pois kotoa yleensä opiskeluiden takia, niin kuin minunkin tapauksessa: muutin opiskelemaan 250km päähän lapsuudenkodista ja -kaupungista. Ei sitä siinä hetkessä tajunnut, kuinka paljon vastuuta ja uusia asioita muutto toi mukanaan. Kaikki kuitenkin soljui hyvin, eikä asiaa miettinyt sen suuremmin. Muutosta varmasti helpotti se, että olen aina ollut hyvin itsenäinen ja oma-aloitteinen. Yksin asuminen ei tuntunut isolta asialta, kun olin jo tottunut viettämään paljon aikaa omissa oloissani, tekemään ruokaa ja muita kotiaskareita.
Valmistuessani yliopistosta olen aivan uuden edessä, eikä kukaan ole ohjaamassa, mihin suuntaan mennä. Mitä haluan tehdä työkseni? Millaista arkea haluan elää? Missä haluan asua? Olen ihminen, jota ahdistaa epätietoisuus. Oloni on kevyempi kun tiedän selkeästi, mitä on edessä tai mitä pitää tehdä. Tässä elämänvaiheessa kuitenkin tuntuu, että olen yksin keskellä autiosaarta ja minun tulisi alkaa rakentamaan saarella elämääni, ilman kenenkään opastusta tai ohjekirjoja. Ainoa opastaja olen minä itse ja sen takia pitää tehdä paljon itsetutkiskelua, jotta voi elää haluamaansa elämää. Yhteiskunta ja normit luo tietyllä tapaa paineita esimerkiksi kuinka nopeasti opinnot tulisi suorittaa. Mutta yhteiskunnan ohjeistus ja normit eivät palvele kaikkia jos edes suurinta osaa. Siksi on mielestäni tärkeää, että jokainen elää omien tarpeiden ja hyvinvoinnin mukaan välittämättä yhteiskunnan tai normien paineesta. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä ja haluan ainakin itse elää sen itselleni mahdollisimman mielekkäällä tavalla.
Olen jo viimeisien vuosien aikana pohtinut paljon sitä, millainen olen ihmisenä ja millaista elämää haluan elää, sekä mitä tarvitsen voidakseni hyvin. Olen introvertti ja erityisherkkä. Nämä piirteet vaikuttavat vahvasti siihen, millaista elämää tarvitsen: rauhallista ja tasapainoista. Sanoisin haluamani ja tarvitsemani elämäntyylin vastaavan engalannin kielisiä termejä soft life ja quiet life. Elän paljon pääni sisällä ja koen pääni käyvän lähes jatkuvasti ylikierroksilla, kun murehdin ja yliajattelen asioita. Ahdistun, kun on liikaa asioita samaan aikaan. Haluaisin oppia rauhoittamaan mieltäni. Haluaisin, että mieleni olisi selkeä, rauhallinen ja taspainoinen. Koen rauhallisen elämäntyylin edesauttavan saavuttamaan myös rauhallisemman mielen.
Koen olevani vastakohta sille, mitä yhteiskunta haluaisi meidän olevan: ulospäinsuuntautuneita suorittajia, jotka juoksevat pää kolmantena jalkana päivästä toiseen. Se on kuitenkin vastakohta sille, millaisena koen itseni ja millaista elämää itse haluan elää. Olen kamppailut tämän aiheen kanssa, mutta oppinut hyväksymään sen, etten ole sitä, mitä meiltä ehkä odotetaan. Mutta minun ei tarvitsekaan olla, sillä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen. Minulla on omat vahvuuteni ja niitäkin tarvitaan. Tunnistan kyllä itsessäni suorittajan piirteitä, mutta se on enemmänkin suorittajamentaliteetti, josta haluaisin päästä eroon. On mielestäni hassua, miten esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ihannoidaan suorittamista ja jatkuvaa kiirettä. Mitä enemmän ehtii tekemään eri asioita päivässä, sen parempi. Burn out on melkein trendi. Mielestäni olisi tärkeämpää oppia elämään hetkessä ja jopa hidastamaan (tämä ei kuitenkaan palvele yhteiskuntaa, jossa pitää olla mahdollisimman tehokas ja aikaansaava). Minä en halua suorittaa elämää vaan haluan nauttia siitä. En halua, että esimerkiksi työ ja urasaavutukset on elämäni keskiössä. Elämä on niin paljon muutakin. Haluan nauttia hetkistä enkä miettiä aina seuraavaa suroitettavaa tehtävää tai saavutusta. Jatkuva suorittaminen on kuormittavaa ja aiheuttaa stressiä. Olen myös hyvin stressiherkkä, joten suorittajan mentaliteetista irti pääseminen keventäisi oloani.
Mitä sitten pitäisi tehdä yliopiston jälkeen? Töitä tottakai, mutta millaisia töitä? Tässä työllisyystilanteessa tuntuu lähes mahdottomalta saada töitä ilman kokemusta (tai suhteita). Itselleni rahaa tärkeämpää on tehdä työtä, josta nautin ja jota teen mielelläni joka päivä, enkä hammasta purren. En ole kuitenkaan varma, millainen työ sopisi minulle parhaiten. Yliopistoaikana löysin itsestäni uuden puolen, luovuuden, joka voisi ohjata minua oikealle urapolulle. Rakastan ideoida ja suunnitella, sekä toteuttaa luovia ja visuaalisia ratkaisuja. Siksi olen ajatellut ryhtyä yrittämään uraa luovalla alalla. Olen jo viimeisen neljän vuoden ajan tehnyt töitä osa-aikaisesti myyjänä ja niitä töitä jatkan vielä toistaiseksi. Osa-aikainen työ kuitenkin mahdollistaa sen, että voin kokeilla siipiäni luovalla alalla, jonka koen olevan se juttu, josta nauttisin, ja jota tekisin mielelläni päivästä toiseen. Luovalla alalla pääsisin tekemään asioita, jotka vastaavat mielenkiinnonkohteitani. Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii kuitenkin paljon asioihin perehtymistä, joten pikku hiljaa, vaikka haluaisinkin päästä jo työprojektien pariin.
Minulle on tärkeää, että elän sellaista elämää, mikä palvelee juuri minun tarpeitani, ja mikä tekee juuri minut onnelliseksi. Onneksi se alkaa pikku hiljaa selkeytymään, millaista se elämä voisi olla ja mitä haluan tehdä. Haluan löytää tapoja, jolla voisin elää tasapainoista, rauhallista ja yksinkertaista elämää. Haluan löytää sisäisen rauhani. Haluan voida hyvin kaikilla elämän osa-alueilla. Suurin kysymysmerkki tällä hetkellä on kuitenkin tasapainon löytäminen. Kuinka paljon liikuntaa ja minkälaista liikuntaa tarvitsen päivässä, mikä on sopiva määrä "töitä" päivässä, etten uuvu ja muutu kireäksi, kuinka paljon unta tarvitsen, että jaksan enkä ole liian väsynyt, kuinka paljon ja millaista lepoa tarvitsen päivässä? Olen huomannut, että jos lepään eli istun sohvalla ja katson sarjoja liian pitkään, muutun levottomaksi ja olo on epämukava. Tuntuu, että on pakko päästä liikkeelle tai saada vaihtelevaa, aktiivisempaa tekemistä. Toisaalta taas uppoan usein tekemään hommia koneella moneksi tunniksi, usein myös liian pitkäksi aikaa, sillä huomaan muttuvani väsyneeksi ja ärtyisemmäksi. Minun on vain vaikea lopettaa hommia, ellen ole saanut niitä valmiiksi. En pidä enkä siedä hyvin keskeneräisyyttä. Siinä on yksi merkittävä asia, mitä minun pitäisi harjoitella, sillä asiat ei tekemällä lopu. Jos en osaa jättää asioita kesken ja jatkaa myöhemmin, uupumus on taattu.
Siinä oli minun ajatuksiani parikymppisyydestä sekä pohdintojani itsestäni ja haluamastani elämäntyylistä. Rakkaudella Inga